1997 neuloin ekan villapaidan itselleni, sen jälkeen olen lukuisia yrityksiä tehnyt ja valmiiksi saanut, mutta yksikään ei ole ollut tilkkupaitaani parempi. Aloin sen neuloa seiskaveikan jämällä, mitä äitini lankalaatikosta löytyi, kun ekan kerän sain neulottua loppuun, hain seuraavan, ja kun jämät loppuivat, hain kaupasta kerän kerrallaan, värillä ei ollut väliä. Takakappaleen keskellä on ihana väri, joka on useasti kutkutellut paitaa purkamaan, että saisin kivan värisen pipon tai lapaset. Nyt kuitenkin on seiskaveikkaa tarjolla melkein samaa väriä.

1241792513_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Perustakin peruksempi. 3½ puikoilla joustimet, sileät nelosilla, kainaloihin saakka pyöröneuleena ja hihat samaten. Seiska veikkaa kului aavistus seitsemättä kerää, 908g. Aika näyttää, onnistuuko tämä vihdoin ohittamaan suosiossa esikuvansa ja edeltäjänsä.

En siis todellakaan ole sellainen neuletyyppi, joka kulkisi aina ja kaikkialla villapaidassa, vaan villapaita on minulle edelleen sitä samaa kuin lapsuudessa, lämmittävä välikerros, joka riisutaan ulkovaatteiden mukana.