Harmittelin jo, että tätä saavutusta on melkoisen vaikea kenties olympialaisten aikana kumota, mutta hoksasinpa, että sehän on ihan langasta kiinni. Pitää vain ottaa paksumpia ja painavampi lanka sekä isot puikot käyttöön niin helposti ylittyy. Valitettavasti ei ole aikeissani.

Maanantaina suunnilleen klo 23, ehkä hieman ennen loin silmukat etu- ja takakappaleisiin, to-pe-yönä 1.28 päättelin toisen hihan ompelun. 3vrk 3h siis suunnilleen, normaalitahdilla neuloen. Nukkunut olen, hoitanut lapset, laittanut ruuat ja jopa siivonnut eilen. Pitäisipä joskus laittaa oikein tarkasti minuutit ylös, montako työtuntia tällaisen neulomiseen menee. 1265959958_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lankana seiskaveikan jämiä, luonnonvalkoista, unikkoa, viininpunaista ja kirkkaanpunaista. Joustimet on neulottu 3½mm paksuilla, muutoin 4mm paksuilla puikoilla ja lankoja kului yhteensä 226g. En tiedä miksi, mutta mieleen tulee 70-luku tästä. Helman tein tarkoituksella tunikapituuteen, jottei nousisi niin helposti paljastamaan selkää, ja hihatkin ovat hieman pitkät, joten mahtunee ensi talvenakin. Kokoa ehkä jopa 98cm siis.

Kerrankin on tarjota harvinaista herkkua, kuvia valmiista neuleesta käytössä. Yleensä meidän ipanat eivät vahingossakaan voi edes yrittää näyttää joltain muulta kuin viisi vuotta Guantanamossa viettäneiltä, jos toivoo käyttäjäkuvaa saavansa. Tällä kertaa kuitenkin paidasta pidettiin jo ennen valmistumista, kun pääntien neulottuani sovitin kuopukselle hihatonta paitaa, piti toista tuntia odotella, että paidan sai takaisin, silloinkin houkuttelemalla tytön saunaan.

1265959965_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1265959974_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tänään se sitten alkaa, kisat! Olen nyt päätynyt siihen, että yhden suurentyön sijaan teen listan ja katson kuinka pitkälle siitä selviän. Ensimmäiseksi puikoille hyppää tälle villapaidalle kaveriksi housut, sitten jepelle n. 120cm villapaita ja sen perään reilu 100cm pitkälle lapselle villasetti, housut ja takki tai paita. Olen jo senkin luvannut ainakin vuosi sitten neuloa, mutta kun ei ole oikeaa turkoosia lankaa vastaan kävellyt. En siis siirry paksumpiin ja painavampiin lankoihin vaan jatkan seiskaveikalla katkeraan loppuun. Paitsi että jos muka onnistun kahdessa viikossa tuon listan läpi viemään, seuraa virkattavat ja huovutettavat tossut itselle ja kuopukselle ainakin hahtuvalangasta. Uskoisin kyllä, että seiskaveikalla selvitään näistä kisoista.

Lankavarastoa sain tyhjättyä melkoisesti, kun sekalaisia keränjämiä yms. keräsin kauppakassillisen ja vein eilen jepen mukana kerhoon. Kuopukselle pitäisi vielä ne villahousut ja jepelle villapaita irrota helposti hamstratuista langoista.

Että näillä fiiliksillä kisoja kohti, parhaani teen ja katsotaan mihin se riittää.